Omakotitalkkari
Uusi omakotitalkkarimme on Asko Hytönen
Omakotitalkkari
Omakotitalkkarin palvelut ovat ensisijaisesti tarkoitettuja yhdistyksen iäkkäille tai muuten erityisesti apua tarvitseville jäsenille. Tavoitteena on antaa asumisapua, jotta senioreiden asuminen omissa kodeissaan olisi mahdollista mahdollisimman pitkään.
Omakotitalkkarin voi tilata tekemään tavanomaisia kotitöitä. Toimenkuvaan kuuluvat esimerkiksi nurmikonhoito, pensaiden ja pensasaitojen leikkaaminen, oksien silppuaminen, haravointi, polttopuiden pilkkominen, kompostin kääntäminen, lumenluonti, hiekoitus, asiointi ja pienimuotoiset jokamiesosaamisella hoituvat kiinteistön kunnostustyöt. Työn tilaaja järjestää talkkarin työssään tarvitsemat aineet ja työvälineet. Huolehdithan, että työkalut ovat ehjät ja toimivat. Puuhun, räystäälle tai katolle omakotitalkkari ei kiipeä.
Omakotitalkkarin tekemästä työstä veloitetaan 10 euroa tunnilta. Minimiveloitus on kahdelta työtunnilta. Työn tilaaja maksaa lisäksi 0,53 euron kilometrikorvauksen. Maksut suoritetaan talkkarin antamalla laskulomakkeella. Kotona tai vapaa-ajan asunnossa teetetystä työstä voi saada kotitalousvähennyksen.
Omakotitalkkari Asko Hytönen
p. 044 966 4743
Lohjan Seudun Omakotiyhdistyksen jäsenet voivat varata aikoja
ma - pe klo 9 - 15
Omakotitalkkarin ohjaajana toimii Paula Tuominen, jonka tavoittaa parhaiten ma – pe klo 9 - 15 numerosta 050 362 2356.
|